Haastattelussa Kirsti Tampereelta

Tällä kertaa haastattelussa on Kirsti Tampereelta.

Millä tavoin olet aikaisemmin yrittänyt pudottaa painoasi?

Olen kokeillut aikaisemmin sekä painonvartijoita, että keventäjiä. Molempien avulla sain pudotettua painoa aika hyvinkin, jopa kymmenen kiloa. Tosin, kyse ei ollut pysyvästä pudotuksesta, vaan paino palautui pian lähtöpisteeseen, kun menetelmän seuraamisen lopetti.

Miten päädyit kokeilemaan Muutos-valmennusta?

Vakuutuin todella pian laadusta ja mielenkiinnosta kun valmennusta tutkailin. Valmennuksen hintaan nähden valmennuksesta saa todella paljon. Hinta-laatu suhdetta vielä parantaa se, että olen miehellenikin tästä kertonut ja hänen ruokavalionsa on muuttunut tässä samalla. Hänelläkin paino on pudonnut 5-6 kiloa.

Miten valmennus on toiminut kohdallasi?

Arvostan erityisesti tätä pitkäjänteisyyttä ja armollisuutta. Jäin tänä vuonna toukokuun puolessa välissä eläkkeelle ja aloitin valmennuksessa kesäkuun alussa. Kohdallani on siis kyse isosta elämän muutoksesta. Tavoitteeni eivät olleet kovinkaan selkeät aloituksessa, mutta valmennuksen aikana olen onnistunut ymmärtämään itseäni ja tavoitteeni ovat selkiytyneet.

Kunto on noussut valmennuksen aikana huomattavasti, fyysinen kunto erityisesti ja vaatteet on alkanut roikkumaan.

Minulle iloisin juttu oli se, että luovuin jo kuukauden kuluttua seuraamasta painon kehitystä. Painoni on pudonnut, huomaan sen vaatteistani, mutta en tiedä tarkkaa kilojen määrää. Olen huomannut nimittäin aikaisemmista laihdutusyrityksistä, että painoa seuraamalla saan itseni pahaan koukkuun, jossa vain kilojen putoaminen tuntuu tärkeältä. Tällöin, jos ei ollut kilot karisseet liian suurten odotusteni mukaisesti, sorruin helposti mässäilyyn ja murehtimiseen ja mikä pahinta, lakkasin tunnistamasta tunteitani.

Tapanani on maanantaisin lueskella tulleet luennot. Olen hyödyntänyt jumppaohjeita ja sieltä on muodostunut aamujumppa rutiiniksi ja se on tuntunut hyvältä. Valmennuksen tärkein viesti itselle oli se, että kun elää terveellisesti, niin paino tulee palautumaan siihen itselle sopivaan ja terveeseen painoon.

Minkälaisia haasteita olet kohdannut valmennuksessa ja miten niistä olet toipunut?

Jotain repsahtamiskohtauksia on ollut valmennuksen aikana, mutta valmennuksen punainen lanka palauttaa sopivasti takaisin raiteilleen. Valmennuksessa on osattu hyvin ennakoida, että milloin sudenkuoppia tulee, niistä puhutaan avoimesti. Valmennuksessa annetaan myös keinot siihen, kuinka näistä kuopista noustaan ylös.

Valmennuksen Facebookkissa toimiva vertaistukuryhmä Muutos-heimo toimii hyvin verrattuna moneen muuhun keskusteluryhmään. Monissa muissa keskusteluryhmissä keskustelu on lähtenyt rönsyilemään ja saatetaan jopa haukkua muita. Heimossa on loistavaa porukkaa, jotka jakavat todella arvokkaita vinkkejä ja asioitaan. On todella tärkeää, että Heimossa on pysynyt turvallinen ja arkipäiväinen meininki.

Mikä on valmennuksessa ollut erityisen hyvää?

Erityisesti olen tykännyt siitä että tässä on valmenuksen ote, eikä vain tiedon jakamista tai paasaamista.

Valmennuksen avulla löysin sen, että useimmiten liikaa syöminen johtui lapsellisesta ajatuksestani “KUN TEKEE MIELI!” Tunnistin sen noin 4-vuotiaan käytökseksi. Vieläkin joudun taistelemaan asian kanssa.

Liikunnan puolella olen saanut joitain innostavia vinkkejä. Liikunnan ilo onkin minulle paljon helpompaa löytää kuin hallita mielihaluja ruoan suhteen.

Ravinto-ohjauksesta olen hyötynyt valtavasti, ruokani on nyt varsin täysipainoista ja ravitsevaa. Uutena asiana on tullut päivittäin mukaan vihersmoothiet. Olen oppinut ravinnosta todella paljon! Aivan loistava oli valmennuksessa se luento, jossa puhuttiin kuinka muka tiedämme jo kaiken ravinnosta. Siinä tuli kyseenalaistettua myös omatkin uskomukseni, vaikka olenkin sairaanhoitaja ja antanut paljon ravinto-ohjausta.

Arvostan myös valmennuksen kannustavaa ja jalat maassa olevaa otetta. Alun hitaus oli tosi tärkeää ja se että valmennuksessa puhutaan hyvin konkreettisesti sudenkuopista ja sitä, että painon pudotus on pitkä prosessi. Kannustaminen ja varoittaminen ja armollisuuden opettaminen taitavat olla minkä tahansa valmennuksen kulmakiviä.

Mitä muuta haluaisit kertoa?

Olen tehnyt pitkän uran tukityön parissa. Olen huomannut, että ihminen tarvii monesta suunnasta tukea, yksi suunta ei riitä. Tässä valmennuksessa on sama idea, että sitä tukea tulee kaikilta suunnilta.

  • Tuula Lapinmäki-Räty sanoo:

    Hauska viesti ja kuvastakin päätellen iloinen meininki. Olemme erilaisia. Hän on löytänyt liikunnan ilon. Minä en. Ja nyt tuli vielä helteet. Liikun kyllä, se on vain aina minulle suoritus (huh! Tehty!). Minulle vaa'alla ramppaaminen on tärkeää. Hyviä uusia asioita ovat makeanhimon vähentyminen (hämmästyttävää) ja se, että pieni iltanälkä menee ohi, kun odottaa ja juo vettä. Mainiota.

  • {"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

    MUITA ARTIKKELEITA JOTKA SAATTAVAT KIINNOSTAA SINUA

    >